Viime kesänä minulta kuoli valkoinen pystykorva, 11 j puolivuotias japaninpystykorva, ja jäi yksin kymmenvuotias keskikokoinen aprikoosivillakoirani, joa oli aina ollut sen seurassa ja päivittäin kävelyltä tullessamme nainut nätisti sen kylkeä, mitä se ei aina jaksanut ja joskus tytön tai naisen tapaan kivahti sille. Koirat olivat itsenäisiä ja eri tavoin suuntautuneita mutta japaninpystykorva sairaanhoitajista kiinnostuneena paapovaisena luonteenlaatuna piti sille ja minulle jatkuvasti seuraa. Japaninpystykorva ymmärsikuolemaan liittyviä kysymyksiä ja uskoi kuolemanjälkeisen elämän jatkuvan paljolti samaan tapana kuin elämä aiemminkin, mutta jonkin tekijän oli ollut muututtava, vaikakpa aikuisen lapsen otettava etäisyyttäö vanhempiinsa, ja siksi joltakulta kuoli toinen osapuoli ja toiselta vastaavasti tämä' tai muutti muualle tms. Tai sitten oli vaiuhdettava työpaikkaa (kentie siellä oli kilpailija, tai jollakin uusi heila) tai asuinseutua tms. Mutta japaninpystykorvan kuolema, vaikka se oli iso muutos arjen elämässä, ei painanut kovin paljoa, ei mennyt ikävän oloisella tavalla. Yirtin tarjota villakoiraelleni seuraa mutta erioloista kuin japaninpystykorva, jotteivät tunteet menisi solmuun. Ja hyvin rullaavaa arkea.Ja mahdollisuutta vallata itselle uusia elämänalueita (kävimme kaupungilla ja mm kirjakaupassa). Ja niin se tuntui toipuvan ajan myötä ja jatkavan omaa elämäänsä.
Tässä joulun ja uuden vuoden välillä kerran kaupungilta kotiin tullessani koirani sanoi, että se on toinen, Banjon tilalle tullut, ja Banjo olisi joko u´kuollut tai uudella omistajalla, mutta tunnelma Banjoon liittyen oli rauhallinen ja ihan viihtyvä, tavallaan positiivinen mutta vähän alimea, että se kai olisi viitannut siihen, että se oli uudella omistajalla. Ja ainakin nyt vuoden alussa on tämä koira ollut kuin sen kohdalla olisi kuollut lihavan venäläisen naisen tyyppinen entinen omistaja, ja niin olen olut sen kanssa vähän samaan tapaan, ja niin se tuntuu jatkavan mutta olevan joltain osin vähän masentuneen tunnelmainen, kun ajattelee ko henkilöä, jonka kanssa se vaikuttaa edelleen sosiaaliselta, jonka tyyppisen elämään,arkeen tottuneelta. Sitä ei niin jaksa kiinnostaa sama kuin banjoa, mutta reikille ja pitkille lenkeille sekin haluaisi, mutta minulla on vuoden alussa ollut huono veto, kun ei ole ollut lunta ja kun en kai tajunnut kyllin kaunista linjausta ottaa maailmassa,sekun huojentaa, jos tuntuu olevan ydinsodan vaara, vaikka kyllä luulisi,e ttä silloin juuri osataan varoa, kun aihe on ollut mediassa esillä.
Miusta vaikuttaa, että koirani miettii entistä omistajaa vähän niin kuin kohdistaen huomionsa osittain hänen tyyppiseensä elämään ja miettien "Niin, se -", mihin minä näyt'n lisäävän sille kehoituksen, että kevyesti, suojaavasti, kuin hyvä tahto ja herkkyys/pehmeä suojaava ote voisivat joteniun huojentaa toisen oloa, estää tilannetta tulemasta onnettomuusalttiiksi kuin kuoleman ajatteleminen joskus tuo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti