Kaupunkien tuhoamisen mahdottomuudesta

Mietin tuota, kun tämän vuoden alku sujui kankeasti, kuin horteessa, ja ihan alussa nukuin kenties neljä päivää putkeen, niin olisiko niin käynyt, jos olisi maailmalla pääkaupunkeja pommitettu ydinasein? Tämä vuosi on vaikuttanut kankealta muillakin. Alkuvuodesta mietin, onko paljon tyhmiä aaveita, esim. jumiutuneita aasialaisia aaveina ydinpommin jäljiltä. Mutta jos olisikin pommitettu Tukholma, niin olisiko se vaikuttanut näin? Tavallaan ei olisi osattu käsitellä asiaa ja niin olisi vähän niin kuin nukuttu sen ohitse. Ja tavallaan olisi tilaus noille kankeille ruotsalaisille, Tukholman verran maailmassa tukhomalaisia, ja niin kankeuden vaade lankeaisi muiden ylle. Mistä tuli mieleeni, että onko siinä mielessä mahdotonta pommittaa jokin tietynlainen paikka pois kuvioista? Ehkä maailmassa oli kysyntää sellaiselle määrälle sellaisia ihmisiä, sille kulttuurille jossakin, tai muuten se kenties olisi ollut laimeampi tai epähomogeenosempi. Ja kun sille on suuri kysyntä, paikkansa, niin tavallaan siitä ei pääse eroon vaikka pommittaisi? Että esim. Pohjois-Koreasta olisi tullut tännekin asti pohjoiskorealaisia aaveita sankoin joukoin, etenkin vuoden alussa.
Jos maailma on henkeä, niin tämä on olennainen huomio.Mutta jos eri asioiden ja kulttuuripiirteiden kysyntä ajan myötä muuttuu, niin se saattaisi altistaa alueen pommittamiselle siinäkin taåauksessa, että maailma on henkeä.
Jos Tukholma olisi pommitettu, niin se kai olisi pienempien maiden pääkaupunkeja, jonka altisti pommittamiselle sen into sekaantua kansainvälisiin asioihin ja suositella kulttuuriaan innolla ulkomaillekin, vaikkei se jonnekin sopisi niin sinnekin. Silloin syynä kai olisi ollut, että se olisi halunnut juonia ydinsodan jäkeisessämaailmassa eikä kuitenkaan ollut tervehenkinen vaikute itse.

Suremisen tavasta

Jos jonkun kuoleman jälkeen tulee ikään kuin haitilaista tunnelmaa kuolemaan liittyen, niin on kai joltain osin ollut liikaa kuoleman kanssa tavalla, jossa on jokin sama vika kuin haitilaisilla, jolloin pitäisi jättää se tekemättä, se ei ollut juuri siihen tilanteeseen sopiva, ja vain eleltävä rauhallisesti edelleen, enemmän perinteiseen tapaan.

Lyhyempi versio

Periaatteessa kuolleista herättämiseen siis riittäisi elävöittävä kevennys, esim. että sanoo korkealla äänellä "Jipi jipi" tai "Vipi vipi" tms, millä innostaa elävöittävyyteen ja tervehenkisyyteen, ja mistä efekti pitäsi autettavan arvioida kuin tuoremehun elävöittävyys eli "Aha, tää tekee hyvää. Niinpä kokeilen tätä vaihtoehtoa nyt.". Eli kamalan läheistä kontaktia ei tarvita mutta kommunikaatiosilmää kyllä. Ja omaa tajua elävöittävyydestä, niin kuin vaikka luonnon kauneus.

Melodianpätkä

Melodianpätkä kuolleistaherättämisohjeeseen

Ensimmäinen osuus on tärkein. Tokasta ja kolmannesta en ole niin varma. Neljäs täydentää teon.

Linnut herättävät laulullaan hyönteiset keväisin

Sen, mitä olen eläinten kanssa oppinut kommunikoimaan, niin kuulostaa siltä, että linnut tosiaan herättävät tähän samaan tapaan, elävöittävällä kevennyksellä, terveillä elämäntavoilla ja viisaalla linjauksella maailmassa sekät unteidenmukaisuudella hyönteiset jopa kuolleista keväisin laulullaan ja korjaavat samoin niiden pakkas- ym vauriot, ts. neuvovat tähän tapaan niille, miten ne voisivat parantua. Siksi, jos haluaa herättää ihmisen tai lemmikkieläimen tai muun eläimen kuolleista, niin voi avata ikkunan raolleen siinä huoneessa, missä tämä on ja mennä ulos pyytämään ikkunan lähistön pikkulinnuilta, että josko nämä laulullaan herättäisivät ko ihmisen tai eläimen ja parantaisivat. Tai jos eivät osaa, niin tiedustelisivat muilta linnuilta, että kuka osaisi tai kuka osaisi neuvoa heille sen, ja sitten parantaisivat. Se on perinteinen tapa.

Eteenpäin jatkamisesta

Minulta kuoli toissapäivänä toinenkoiristani: 11 ja puoli vuotta vanha japaninpystykorva. Se sai minut huomaamaan, että japaninpystykorvai oli jatkuvasti pitänyt minulle seuraa ja niin elämäni muuttui paljon arjen osalta sen kuoleman myötä. Samoin sillä oli oma harrastuneisuutensa: se oli parantamisharrastunut, ja niin sen myötä tuli sairaanhoitajan lähestymistapaa vähän kuin sairaanhoitajan seurasta tai jonkun hengellisyyden avulla parantamisesta harrastuneen. Niitä puolia minulla ei itselläni ole, en niitä kaipaa. Toisaalta koirallani oli hyvä asenne niihin, jaksavainen ja tavallaan viihtyvä, välittävä, vaihtelua saava eri puuhista. Kun japaninpystykorvani kuoli, niin tuo jatkuva vaikute jäi pois, mutta samalla oman harrastuneisuuteni mukaiset tekemiset tulivat enemmän mahdollisiksi, vähän niin kuin seurustelukumppaneiden erotessa: useammasta itseä kiinnostavasta, omasta mielestä kivasta lähteestä, sekä harrastuksista että etäisemmistä ihmiskontakteista on haalittava se,mitä viihtyvyyttä ja elämänsisältöä koti ennen toisten asioiden parissa toi. Mutta muutos on liukuva: näin ensimmäisinä päivinä ilman japaninpystykorvaani ero ei ole vielä kovin suuri mutta jokin jatkuvuus on pitkälti kadonnut japaninpystykorvani arkeeni jatkuvasti tuomista asioista. Mutta tokihan minulla on omaakin harrastuneisuutta väljästi aihepiiristä, esim. taito-ohjeidenkirjoittamisesta.

10.6.2019   Olen sitä ihmetellyt, kun yleensä suriessa yms tuntuu käyvän niin,ett' kun aikaa kuluu, niin menee elämä rankemmaksi. Mutta se johtuukin kai siitä, että kun aikaa kuluu, niin ajattelen, että alan olla taas muiden kanssa, siis elää tavallista elämää niiden kanssa, joilla ei surua tai onnettomuutta ole, mutta joudunkin muiden surevien kanssa ja he, jotka heistö tarraavat muihin, ovat kai niitä epäviisaita, jotka eivät osaa itse, eivät ole elämänviisaita.
Mielestäni omat tuntemukset, oma vaistoviisaus sanoo, miten pitää surressa tehdä. Mielestäni jotakin pitää vaalia, mutten oikein tiedä, että mitä ja tilanne elää. Mutta jos jostakin tulee hyvä mieli, tuntuu olevan positiivista niin vaalia, niin siten silloin sen ihmisen kuuluu vaalia siinä asiassa. Mutta kuollut siis etääntyy sosiaalisena suhteena, joten vaalivuuden aiheet muuttuvat etääntymisen tapaan. Ja jos jostakin tulee huono tunnelma, huono fiilis tai jotakin synkkää, niin niin ei kai kuulu silloin tehdä.
Kuollut henkilö oli sosiaalinen suhde. Hänen kuolemansa ei poiusta muita sosiaalisia suhteita, he säilyttävät paikkansa, muttei myöskään tuo uusia sosiaalisia suhteita etenkään lähipiiriin. Mutta jos joku käyttäytyy kovin kivasti niin ehkä sitten.

12. kesäkuuta 2019   Surressa moni nojaa siihen ihmiseen, joka kuoli, ja niin hänen kykynsä käsitellä surua ja elämänmuutosta menee paljon tuon ihmisen käsittelykyvytahdin mukaan.
Kovin nojaavaiset ovat usein ongelmissa ja lyhytnäköisempiä kuin musiikkia, liikuntaa ja luonta harrastavat, ja siis hidastahtisempia ksäittelemään suruakin.

Vuosia aiemmin, kun minulta on jokin pienempi lemmikkieläin kuollut tai olen lopettanut opinnut tms, missä yksi kausi elämässä ja elämänsisällössä, elämän kuvioissa loppuu, niin ensin on jokin toipumisaika kuten suruaika. Sitten seuraa uuden elämän aloittaminen, mutta se on vain väliaikaisjärjestely, kuitenkin usein ainakin kuukauden tai kuuakusien mittainen, kun näkökulma on vielä vanhojen kuvioiden mukainen. Vasta myöhemmin alkaa se aika, kun elämän osaset löytävät vapaasti sopivat paikkansa oman harrastuneisuuden ja elämän tarpeiden mukaan, tarvitsematta olla noissa vanhoissa aihepiireissä tyietyntasoinen, juuri tietyllä tavalla elävä, tietyssä määrin ne vakavasti ottanut, mutta se muutos tulee siis luonnostaan ajan myötä. Ensin sitä ei näe ja kuvioiden vaihdos häiritsee vieläarkea jotenkin, ei ole yhtäspontaani urautumatta.

19. kesäkuuta 2019   Nyt, kun on kulunut jo lähemmäs kaksi viikkoa japaninpystykorvani kuolemasta, ajatus alkaa jo etääntyä ja muuttua muotoon, että siitä aika jätti. Tässä vaiheessa koen hyvän toivomisen, kenties siihen tapaan kuin hengellisessä yhteydessä, jonkinlaisen idealistisen kuvan siitä, joka kuoli, ja etääntymisen tekevän helpommaksi kantaa surua. Tein tänäänsävelämänpätkän aiheesta:

28. kesäkuuta 2019   Jotkut kai siivoavat heti kohta, kun joku on kuollut, ainakin, jos on kuollut kotona, mutta sellaisesta jää usein huono tunnelma. Kun koirani kuoli, niin jätin jotkin ihan hyvähenkiset kohdat ennalleen, jopa sanomalehtiä lattialle niin kuin tuo koirani oli niistä pitänyt, mutta jos oli jotakin huonohenkistä, niin sen korjasin pois ja laitoin kotia jotenkin kivasti sen sijaan, sen mitä osasin. Mutta suruaikana osan aikaa voi tunnelma olla huono, silloin ei ole hyvä laittaa kotia tai jälki on ikävää, pahaa mieltä ja kenties onnettomuusalttiutta tuovaa. Toisaalta, kun päiviä kuluu, niin kuolleeseen liittyvät esineet ja paikat kodissa muuttuvat huonomman henkisiksi, eivät ole enää hyvää henkeä tuovia, ja siksi nuo esineet on silloi hyvä hetimmiten korjata pois ja nuo paikat muuttaa ainakin alustavasti muuhun, uuteen käyttöön. Hyvän ilmapiirin hetkenä on hyvä laittaa kotia niin, että on jokin, miten elämä jatkuu.

* * *

28. maaliskuuta 2020   Nyt on jo reippaasti yli puoli vuotta siitä, kun Vaapukka kuoli, ja minä ja villakoirani olemme tottuneet asiantilaan jo, mutta ihmisympäristöstä jotkut tuntuvat olettavan, että eläisimme vielä kuin Vaapukkaan nojaten, ja tavallaan muistikuvat aiemmilta vuosilta ovatkin sellaisia. Samoin pidimme Vaapukasta kovin ja vaapukkamaisesta elämästä, vaikkei niin paljon kuin omantyyppisestämme, ja niin harrastelemme sitä edelleen, vähän niin kuin lapsille voi joskus olla mehua ja keksijä vaikkei se ole koko juttu että mitä puuhataan ja miksi on mukavaa. Lisäksi yritämme olla hyväätekevä vaikute, joskaan ei niin kovin suuri, Vaapukalle, jos se jossakin kuolemanjälkeistä elämää elää, muttemme enää nojaa siihen ollenkaan, emme ole nojanneet sen jälkeen, kun se kuoli, vaikka villakoirani aluksi yritti tottumuksesta ja kaipauksesta pitää sille seuraa, vaikka se oli kuollut, mutta nykyisin se itse on osin vaapukkamaisesti eikä kaipaa Vaapukan tai muiden japaninpystykorvien seuraa, vaikkei toki olisi halunnut luopua ystävästään Vaapukasta, niin kuin en minäkään, mutta elämä jatkuu nyt meillä ilman sitä. Vajaat 9 kk siitä, kun Vaapukka kuoli, kuulin tämän kerrostalon pihalta vauvan itkua joka oli kuin Vaapukka olisi siinä jatkanut ja kenties ollut menossa häntä kuljettavan aikuisen matkassa Iraniin, kun oli koirana ollut hiukan sentyylinen.


* * *

5th of April 2020   My poodle asked what does it depend on who mours how much after the death of some close one. My impression is that those mourn more who make some thought error in looking at the situation. Like if someone lost a family member and still has the habit of commenting things to him/her, tends to forget that one is in differemnt company than before. Or then if one neglects some moral or the like and has an unsolved problem there. Or if one relied on that person in some question and is now in trouble because there is none to fill that task. generally several other persons together can each fill some part of such task, but mostly one anyway needs to sift one's life so that it is more centered on other areas of life.
 It is usually recommended that after a family member has died, one ought to move to live in some other apartmnent, in a place in which it is good to continue life. I think that one ought to wait so long that one can recognize if the apartment is good to live in or not, since in moruning that maybe does not work out so well, but maybe somebody else who understands about such sides of life could help in choosing the apartment and people help in carrying the furniture etc.

* * * 

9. huhtikuuta 2021   villakourani Banjo kuoli reilut kaksi viikkoa sitten.   

Tonttutaitokirjoituksestani

" H62.   7th of April 2021   Today mornibg I was thinking of burying the deceased. It can have a poor or a serene atmosphere, depending on whether one thinks of rottenibg corpsds  which I guess is a question of too personal too close social distance to the deceased, or if one understands the neef of social distance  the impossibility of continuing life together, and just does one's part in helping, both in practicsl chores and in spirit, in wishibg well and telling of how thecdeceased ought to be able to continue life on obe's own  wishing the deceased well.

G, F, D, F, A, upper C, H, A,G,D, F

The melody is quite slow, kind of taking time for itself, but the A, G is quicker somewhat like hurried steps. (8.4.2021 The melody I made thinking of my apricot poodle Banjo who passed away two weeks earlier.) "   learntalents.blogspot.com

* * * 

29.4.2021   Jos vanha ihminen on menettänyt puolisonsa, niin sr on eribjuttu kuin koiran.menettäminen, sillä puolison kanssa on vanha elellyt useampia vupdikymmeniä ja niin tavat ja tottumukset ovat syvään juurtuneita ja pupluson nälökulma on olluy mukana kaikessa ja hänen tsitonsa tsustatukena tai enemmänkin mukana ja hänen mieltymyksrnsä yms. Koirani kuoltua luonnollinen hyvin tpiminut eka reaktio oli jatkaa niiden rakkaiden hyvin toimivien elämän puolien varassa, mitä minulla oli ennen koirieni hankkimusta. Niin luulen  että vanhskin alukdi jaksaa hyvin omin päin, mitä surultaan pystyy, mutta ajan myötä olidi löydrttävä uudi arki ilman puolisoa. Siinä olisi karsottava, mitkä olivat elämän pääelementit, kun elämä dujui huvin. Esim jos piti työstään ja sen ihmissuhteista, niin olisi hyvä löytää jotakkn sentapaista puuhaa srurassa, joka pn tekemiselle hyvä ja juttelee, muttei koko ajan nodta edille aihetta piolison kuolema. Jos perustazo osin puutyuu, niin insinöörimäidrmåi perudtekeminen, edim.kirjoitusvirheidrn korjaaminen tekdtistä, kai tuo sitä, eli työtrhtävät enemmän siltä suunnalta. Lisäkdi olidi hyvä olla jotain lyhytkestoisempaa harrastudtapahtumaa tms  jossa tapaa ihmidiä  tutustuu, ob kivaa ja elämänmakuisrmpaa, esim retki tms. Ja muu kai vanhojen harrastuneisuudeltaan samantyyppisten innoittamaa elämää.

* * *  

4.5.2021   Villakourani Banjon kuoktua rrilu kuukausi sitten ensi alkuun turvasin vanhoijin elämänalurihini, joista olin pitänyt ennen noiden koirieni hankkimista, ja surun hetkellä nousi mieleeni etenkin meditaatio eli katseleminen: valoja ja väriläikkiä, puun kuvioita  säitä, kevään tuloa, omia toiveita elämältä, vähän niiden suunnalta ryhtiä ja liikkumisen tapaa, sen virettä  mutta varovasti suruajan erilaisrn vireen huomioiden. Että on elämäb perusvirta  joka kantaa ja tuo voimia, ja lusäksi ei ole asento ihan jumiutunut vaan uuteen avoin.

Suurten katastrofien välttämisestä tai purkamisesta

Jos käsitys kuolemasta on se, että kuoleman jälkeen on kuolemanjälkeinen elämä, joka on samantyyppistä kuin kuolemaa edeltävä elämä mutta jokin yleensä lähipiirin suuri tekijä kuten läheisimmät ihmissuhteet, työ tao asuinpaikka on muuttunut, vaikka se oli vuosia ennallaan, eikä muutokseen oikein ollut muuta tietä kuin että itse kuolisi noilta läheisiltä ja he henkilöltä itseltään, tms, mutta että kukin pääsisi jatkamaan elämäänsä ja joillekin kauemmille ihmisille, jotka eivät kunnolla tunne, saattaisivat olla samassa maailmassa, mikä ei kuitenkaan juuri mitään vaikuttaisi, jollei sitten joku heistä vaikka ole saanut tärkeää virkaa tms. Niin silloin kai ihminen (ja eläinkin) voi olla synkronissa tiettyjen henkilöiden ja tietynlaisten hänelle sopivien asiantilojen kanssa maailmassa, elää heidän ja niiden kanssa samaan aikaan ja usein kohdalla. Tai sitten olla olematta, jolloin kenties elävät eri maailmoissa. Jos näin olisi, niin voisiko tuollaista synkronointia säätämä'llä itseltään esim. valita, ettei jotakin suurta katastrofia ollutkaan tai tulisi? Synkronointi liittyy kai osin sosiaaliseen lojaaliuteen ja yhteensopivuuteen sekä elämänvaatimusten yhteensopivuuteen, mitä usein auttaa riittävä sosiaalinen ym etäisyys. Ja osin siihen, mihin asioihin, arvoihin ym on kiinnittynyt ja mikä niin ollen on onnekkuutesi ja epäonneklkuutesi kussakin elämänvalinnassa ja aihepiirissä: minne luonnostaan jatkaisit elämässäsi ja millaiseen elämänpiiriin tutustuisit, kenen seuraan lyöttäytyisit tunnesitein mutta pakottamatta ghäntä.

1.2.2019
"Silleen kiinnostava kumminkin, vaikka vaikea tietää ja siksi haasteellinen osata, että jos tuon saisi toimimaan, niin voisiko sillä teoriassa purkaa ydinpommin tuhon? Katsoisi, kuulostelisi tuntemuksiaan ja olosuhteita, ajan henkeä, että millä tavoin olisi synkronissa tuon tuhoalueen  väestön ja kai el'imisrtön hyvän elämän kanssa niin, että tuntuisi heidän elämänsä vain rauhassa jatkuvanja muutenkin olevan rauhan ilmapiiri, rauha ihan maassa ja maailmassa, ja sitten valitsisi sen, tekisi siitä valintamahdollisuuden muillekin, mahdollisen uoman yhteisölle, ilman, että olisi liian konkreettinen sen suhteen, mitä kuolemanjälkeiseen elämään heidän sinun kannnaltasi siirtyess tapahtui ja miksi taas jatkui samassa maailmassa, eli etäisyys kai olisi hyvä ja jonkinlainen asioiden sumpliminnen hyvälle tolalle ilman että yrittäisi vaatia maailmalta konemaista aina konkreettista dynamiikkaa tuollaisissa hnekimaailman jutuissa.
Mutta pommiin kai on yleensä ollut joku syy, myös yksittäisten henkilöiden joukon kannalta niin, ettei ehkä olisi mahdollista jatkaa koko tuhoutuneen ryhmän kanssa vaan usein sellaisissa tilanteissa osan täytyisi jäädä meidän maailmamme kannalta kuolleiksi ttai muuten ainakin toistaiseksi vajaalle osalle osallistumisessaan ko maailman menoon, esim. paljon etäisemmiksi meidän elämänympyröidemme kannalta."

"7. helmikuuta 2019   Mielestäni ydinpommin keksiminen laittoi luun kurkkuun useimpien tai kaikkien maiden sotilaallisille perinteille ja perinteisille nökemyksille aruhan ylläpidosta, kunkin asian roolista, sotilaallisen voiman ja elämässä tarvoittavien taitojen luomisesta, maan turvaamisesta ja lasten kasvatuksesta, myös kansainvälisistä suhteista ja siitä, mihin mikin raja, että kuinka pitkälle jossakin asiassa sopii mennä, pitäisilaittaa. Siinä mielkessä on vuosikymmenet oltu paljoltipallo hukassa ja olisi suuri helpotus, jos ydinuhka ei olisi niin suhteettoman suuri muuhun verrattuna, mikä sitten on yksi motivaatio miettiä tavalliusen maailmankuvan ulkopuolisia keinoja, uuden oppimista, kenties aivan toisenlaisiin aihepiireihin kurkistamista ongelmanratkaisumeneteömänä ydinpommin vaaraan. Mutta tämä menetelmä muistuttaa jonkin verran sitä, miten rukoileminen vaikuttaa: on oma elämäntapa, ideaalit, hyvään poäin yrittäminen, uusi alku, rukoileminen, viisaampiin turvaaminen, uusien tapojen omaksuminen, sivistynyt linjaus, jolla yleensä menee paremmin, usko mahdollisuuteen henkistä kautta muuttaa asioita paremmalle tolalle, yms mitä rukoukseen yleensä liitetään ja mikä niin voi olla niitä seikkoja, jotka auttavat paremmille teille - ja perinteiseen kulttuuriin sopivaa sitten kumminkin loppujen lopuksi, vaikka ehkä enemmänklin siinä muodossa, että rukoillaan ja yritetään parempaan ennen kuin on mitään kamalaa tapahtunut, tai sitten kun huioli vaivaa."

10. helmikuuta 2019
Tätä jos kokeilisi ydinvoimalaonnettomuuden aikaan, niin jos huolehtisi normaalit varotoimet hyvin, niin voisi kai käsitöiden tapaan kuulostella, että tästä saisi hyvin ton tai sitten tollasen tai tollasen, jolloin lupaavaan vaihtoehtoon, esim. että onnistuisi saamaan polttoainesauvat eri vesialtaisiin tavallisen ydinvoimalan sammuttamisen tapaan, vaikkapa sitten automaation avulla, niin voisi jonkin vaihtoehdon mukaan lähteä vähän samaan tapaan kuin reistailevan koneen kanssa voi kokeilla, että toimisiko tollanen, kun tuosta näytti lähtevän ihan hyvin, niin että osin on kyse siitä hengestä, millä tekee ja tsemppaamisesta ja osin siitä, mitä tekee, ja osin toki rukoilemisesta, halusta vaalia tuhoalueen ihmisiä ja eläimiä & kasveja, osin hyvästä ammattityön laadusta.

11.2.2019
Jos tästä saa joskus langanpäästä kiinni ja sitten taas uuvahtaa ja epäonni vaivaa, niin yleensä tällaiset oman osaamisen äärirajoilla olevat asiat eivät hyvin toimi urakalla väsyneenä tai kun touchia ei ole, vaan silloin jos haluaa näitä kokeilla, tarttisi ensin satsata eheyden vaalimiseen: luonto, musiikki, uskonnot, vapaa-ajan viihtyvyys, kenties lämpöisen kylläiseksi hyvällä ruualla, terveiden elämäntapojen eheys, hyväntuulisuus ja hyvä tahto & kauniit linjaukset maailmassa.

27.8.2019
"After California earthquake?

In the news some time there was a map of USA but without the Californian peninsula. Had the predicted big earthquake happened and was it caused by a nuclear bomb? I tried to compose a piece about continuing onwards.

"

1.11.2019   Näin pyhäinmiestenpäivän eli vainajien muistopäivän aattona tänä vuonna nousee vahvasti mieleen, että tapahtuikohan Kaliforniassa viime uutena vuotena se tuhoisa maanjäristys, jota on ennnustettu. Tunnelmat kaupungilla käydessäni olivat Kaliforniaa ajattelevat ja synkät kuten kuolemaa ajatellessa yleensä. Mutta pääkaupunkiseutulainen sivistynyt objektiivinen perspektiivi yleisellä tasolla maailmassa hyvää toivova ja samoilla linjoilla oleva sikäläinen hengellisyys tuo keventävän tunteen, kuin vaikuttaisi siltä, ettei tuota maanjäristystä ollutkaan.

Toinen nökemys:
30.12.2019   Myös eläimillä voi olla henkisempi, sadunomaisempi todellisuuskäsitys, vähän kuin venäläiset sadut tai se, että joskus ihmiset näkevät karhuja ym ja tavallisesti eivät, kuin olisivat välillä eri maailmoissa. Vaikutelmani on, että eläimet pitävät teksteistäni http://learntalents.blogspot.com/2018/09/gnomes-or-more-likelily-doing-things-in.html ja http://kalevalainenglish.blogspot.com/ ja saattaisivat niihin liittyen innostua tekemään työtä luonnonsyuojelukysymyksissä, esim. katastrofien purkamisessa.  

 

8.11.2020 Jos vaikuttaa siltä, että tämä ydinpommin purkamisen tapa saattaisi toimia, mutta liian pienellä määrälle pommin tuhoamalla alueella olleita, niin auttaisikohan tämä sävelmä pelastuvien ihmisten määrän kasvattamisessa: