Jos kuolemanjälkeistä elämää on, on kuolema silti suuri muutos elämän ympyröissä. Vanha elämänpiiri lakkaa ja uusi on opittava. Jollei opi, niin jää kummittelemaan vanhoihin elinaikansa ympyröihin. Ja vaikka uuteen haluaisikin jatkaa, niin etukäteen ei kai tiedä lainkaan, millaisia uudet elämänmahdollisuudet ovat. On oltava silmät avoinna, elämänfilosofisin mielin muutosvalmis (rentouta niska ja hartiat läväisesti, niin kaikenlaiset muutokset sujuvat helpommin), kykeneväinen oppimaan uutta suuria isoja asioita, hengellisesti virittäytynyt sillä juuri hengelliset asiat tukevat siirtymävaihetta ja ovat kai keskeisiä tuossa uudessa kuolemanjälkeisessä elämässä. Se, mihin voi turvata, ovat terveet ikiaikaiset elämäntavat etenkin kauniin yleismaailmallisen moraalin ja hengellisyyden saralla: ne antavat voimia eivätkä' niin riipu elinolosuhteista, luovat myös turvallisuutta ympäristöoloihin...
Me, jotka jäämme eloon, emme voi tietää, mitä kuolevalle käy, mutta rukouksemme, ajatuksemme ja sosiaalisuutemme voi hänet tavoittaa. Emme saa pyyhkiä sosiaalista suhdetta pois siksi, että hän kuoli, vaan meidän on asennoiduttava kuin hän olisi vain matkoilla ja toivottava hänelle hyvää. Kuolema on kuin tenttikausi: ei pyyhi häntä pois, mutta voi olla hänelle hankala ja vaatia tsemppiä ja ympäristön tukea, tentin jälkeen elämä jatkuu eheänä hyvänä siellä jossakin, mutta hyvää toivottavat ajatuksemme, rukouksemme ja viestimme hän tarvitsee edelleen..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti