Suruun kuolemisen taidosta

"Eutanasia ja varautuneen tsempin rentouttaminen vajoten
Minulla oli joskus undulaatteja ja minulla on vaikutelma, että jos undulaatin pari kuolee, niin undulaatti kuolee itsekin. Se on jonkinlainen taito: kun ei enää mene hyvin, kun tunteet sanovat, ettei tahdo jatkaa elämää ilman puolisoa, niin undulaatti osaa kuolla. Käsittääkseni se on jotakin sentapaista kuin lakata yrittämästä varautuneesti tsempata kehollaan, esim. pitämästä jäseniään jännittyneesti, niin niihin kenties varastoituneet myrkyt, kuona-aineet yms vapautuvat elimistöön ja jos silloin haluaa ihan vain vajoten johonkin masennusta muistuttavaan haipua pois elämästä ja kuolla pian pois, niin kuolee - ainakin jos on undulaatti, mutta voisiko tuo toimia ihmisiinkin?

Tuossa undulaatti jää uskollisesti sen kanssa, mitä rakastaa.
Mutta vaikka minulla olivanha undulaattipari, joka vaikuttivat rakkailta toiselleen je meille, niin ei sosiaalisempi kuollut heti jäyhemmän perään. Mutta joskus vuosia aiemmin, kun kuulin, että undulaatti voi kuolla surusta, sanoin lemmikeilleni, että minusta se on kaunis taito, haluaisin oppia sen. Ja niin minulle ajan kuluessa lukuisten ihan hyvin voivien lemmikkieni myötä syntyi käsitys siitä, miten voi kuolla surusta undulaatin mallin mukaan."
Lainaus blogistani http://parantamisesta2.blogspot.fi

Vaikkei tuo toimisikaan, niin kai sillä voi jotakin muuttaa elämäänsä rakastamiensa asioiden suuntaan, vaikka olisivat kaukaisempiakin, ja jättää joukon ikäviä asioita pois, vaikkeivät muut olisi samaa mieltä.
Joskus aikanaan pohdin itsemurhaa. Äitini oli valinnut opiskelualani ja se teki elämän ihan kamalaksi, mutten tuntunut pääsevän siltä pois. Niinpä mietin itsemurhaa. Kuulin jostakin ohjeen, että jso jollakulla syöpäsairaalla tms on vaikkapa puoli vuotta elinaikaa enää jäljellä, niin hänen tulisi miettiä, miten ne haluaa käyttää, mikäon sitä, mitä hän toivoo elämältä, ja omistaa nuo viime aikansa sille kokonaan tai siten kuin tuntuu hänestä hyvältä. Siitä oli jotakin iloa ammattialan vaihtoon: aloin saada positiivista elämänsisältöä. Mutta kun sekään ei riittänyt varsinaiseen alanvaihtoon, niin pohdin taas itsemurhaa ja kehitin oman version tuosta ajatuksesta: mitä jos ajattelisin tekeväni itsemurhan tänään, niin sehän katkoisi välit entiseen, en millään voisi mennä insinöörialan opiskelupaikalle enää, ja niin jos lykkäisinkin itsemurhaani puoli vuorokautta, mutten kertoisi siitä kenellekään, niin voisin lähteä minne vain mistä eniten pidän, vaikkapa kotimaanmatkalle tai muun ammattialan tapahtumaan, työvoimatoimistosta hakemaan ihan eri ammattialan työpaikkaa, jotakin mistä kovin itäisin, tai aloittaa jonkin uuden upeanhenkisen harrastuksern tai ostaa rahoillani joitakin vaatteita, jotka olisivat aivan erihenkiset, toivomani elämän henkiset ja käyttää niitäpokkana - mutten mennä vanhaan seuraan tai vanhoihin kuvioihini. Ja niin tuo irtiotto, aina uudelleen ja uudelleen paransi elämäi olennaisesti eikä minun enää tarvinnut pohtia itsemurhaa, kun olin päässyt konkreettisesti paljon parempaan elämään, mm. paljon paremmille ammattialoille.