Aavetarina

 Reilu vuosi sitten loppukesällä naapuriini muutti kovin pahanteosta harrastunutta ulkomaalaista naisväkeä, ja se haittasi elämää kovin paljon, mm rapun hyvä tyytyväinen ilmapiiri särkyi. Viime vuonna joulukuun eka päivä kuulin, kun heillä oli joku nainen laittanut ruokaa uunissa, oli näennäisen eheä tunnelma, lunta jo mutta hän ei kai ulkomaalaisena voinut ulkoilla pakkasella, ja niin ei tuntenut sitä, miten pakkasta varotaan, ja hän kantoi ruoka-astioita huoneen poikki kenties parvekkeell jäähtymään mutta poltti jo ekassa astiassa kätensä muttei pitänyt sitä vaarallisena ja kantoi ainakin kolme astiaa huoneen poikki hyväntuulisen kuuloisena. Mutta hän sai siitä käteensä palohaavan, joka ei sitten -talviajanko vuoksi? - lähtenytkään parantumaan niin hyvin kuin hän luuli. Hänen miehensälähti jonnekin ja hän soitti terveysneuvontaan ja sai sieltä apua ja osasi elellä ja parannella ahavaansa kai vajaat kaksi tuntia, kun hänen miehensätuli kotiin, muttei ollutkaan niin taitava parantelemaan haavoja, ja niin vaiva meni pahemmaksi. He valelivat palohaavaa vedellä aikansa ja lopettivat sitten ja kohta sen jälkeen haavan kohta meni kuolioon ja sekunneissa naienn siihen kuoli, meni yläkroppa mustaksi. Kaksi päivää myöhemmin hänen miehensä otti liikaa unilääkettä ja kuoli, ei ollut kestänyt elämää ilman naisen elämänviisauden ja taitojen tukea.

Muuta samasta porukasta asuivat asuntoa edelleen, mutta tänä vuonna lokakuun lopulla muuttivat pois jonnekin, missä osaisivat paremmin syksyn, kun se oli heille kovin rankka. Mutta kävivät edelleen vanhassa asunnossaan, osin muuttoa ja osin jotain remontti aja osin katsomassa,että miten täällä nykyään ilman heitä. Reilua viikkoa ennen tuon kuolemantapauksen vuosipäivää oli rapussa heillä taas sama näennäisen eheä tunnelma, vaikkei nyt ollut lunta, ja sama tunne, että hyvännäköinen ulkokuori piutää sisällään onnettomuusalttiutta, ja aloin pelätä aaveita. Muutamaa päivää myöhemmin minulle tuli olo, että muutun itse aaveeksi vuosipäivän tietämillä, mutta sitten sunnuntaina kaksi päivää sitä ennen soittivat asunnossa jotakin aaveiden houkuttelumusiikkia ja vieraita lappoi katselemassa, josko havaitsisivat aaveita, eli entiset naapurini olivatkin olleet kovin aaveharrastuneita, soittivat eri maiden aaveiden kuuloista musiikkia, että millaisia aaveita täältä löytyisi. Vuosipäivän lähetessä minulla edelleen oli olo, että oli vaara muuttua aaveeksi, mutta siihen auttoi, kun söin tuhdisti eikä oikein yhtään hedelmiä, mehua tms, ja otinkovin varovasti. Vuosipäivänä samoihin kellonaikoihin musituivat edellisen vuoden tapahtumat viereisen asunnon tunnelmasdta mieleen. Minunja koirani olo helpotti, kun oli kulunut tasan vuosi kuolemantapauksesta, mutta naapuriasunnon entisen asukkaan olo kuulosti edelleen jotenkin hankalalta. Illalla asuntoon meni joko eri väkeä tai samoja mutta eri mielialalla, ja kuului vähän ajan päästä kuin muuttoa tms, jotakin isoa puista kannettiin ovesta. Vähän ajan päästä kulki joku ovesta ja vaikutelma oli, että sarjakuvien haudankaivajan tms oloinen mies kantoi ruumisarkussa asunnosta ulos laihaa hoikkaa naisen ruumista. Mutta toki se oli vain vaikutelma, ja näin vuoden päästäsaattaa muistella itsekin, kun noin lähellä oli kuolemantapaus, joka vaikutti onnettomuusaltiiuden tuomalta eikä murhalta, joita he jkenties tekivät. Illalla heidän asunnossaan kuulosti puhe vaisulta. Tuo oli toissapäivänä ja nyt vaikuttaa tilanne väöhitellen jäävän taa.

* * *

Tässä kuluneella viikolla on syntynyt kuva, että eri ihmiset olisivat ainakin alkuun erilaisia aaveita. Minä olisin punainen, aika haaleanvärinen, kuin musiikin mukaan lähtevän liike mutta ainakin alkuun aika lailla paikoillaan olevan ihmishahmoni mahan tienoilla vellova. Koirani (aprikoosinvärinen villakoira) olisi vaalea ja haalean ruskea, näkemyksellisistä palleroista koostuva ja aika tyynesti paikoillaan. Naapurissa kenties eilen kuollut nainen olisi tekninen mustanharmaa kuin metallimainen ranka ja kenties metallimainen säkkörä kuin mustanpuhuvat sähköiskupöllähdykset.

Tuota kun pohdin, niin arvelen, että äitini olisi oranssiinvivahtavan ruskea lihava joka syö tms. Isäni olisi kuin vaalea -sininen -musta vähän kuin vaatteiden vaiuhtiviivoissa värit, joka puuhailee viileässä pihalla.

Nämä ovat kai sosiaalisia tyylilajeja aaveista, jotka ovat tuulimaisia, aika tavallisen aaveen näköisiä, siis niiden persoonallisia tyylejä. Nämä ovat kai niitä puolia elävässä ihmisessä, jotka kantavat ihmeen hyvinja hyväntuulisesti, vaikka ympäristön ihmiset ovat toisenlaisia. Näissä on siis taitoja ja motivaatiota, lahjakkuutta noissa asioissa. Tuo on siis noiden ihmisten sosiaalinen tyylilaji toisten silmissä, eli heidän tyypillinen panoksensa yhteiseen elämään, minulla esim. ei vain liikkuminen, musiikki ja luonto sekä elämänviisaus, vaan paljolti nämä blogikirjoitukseni tunteidenmukaisten asioiden mahdollisuudesta, tunteiden ratioonaalisuudesta.