Muistopäivistä

 "tiistai 29. joulukuuta 2020

About anniversaries and memorial days

 I am not sure of the English term, but some historical happenings are remembered each year the same day of the year. Some say that they then tend to have bad luck, but I guess that is so when one does not celebrate it at all or celebrates as if were even one's enthusuastic hobby. Often anniversaries and memorial days go well if one has the wish to celebrate soimething and so grasps the chance and celebrates a little bit the theme of the day too. Like for example looking it up in the encyclopedia and then wandering to similar subjects and one's own interests, or mentioning the theme of the day but also history at large and highlights of one's own hobbies I guess, so that it is mor erich with life and kind of mildened. If it is the memorial day of some war or accident, mentuoning something that helps to overcome such eases the atmosphere, like for example meditation and Buddhist good will toward all living beings eases away some of the danger of a nuclear war. Anyway, things go better if one has lots of other things in one's life too, healthy kind of life with wisdom of life."

 

"Jos on jostakin vuosipäivästä epäonnea, niin se yleensä liittyy siihen, ettäjoko ei ole harrastanut aihetta ollenkaan tai sitten on suorastaan juhlinit sitä, ollut sen harrastaja käytännössä, kun taas hyvin menee yleensä, jos kaipaa jotakin vähän juhlistettavaa ja niin vähän juhlistaa päivän aihetta muttei ole jumissa yhteen aiheeseen, vaan vertaa vaikka historiaan yleensä ja etsii kiinnekohtia itseä kiehtovista harrastuksista, (luullakseni esim. laji tuli silloin ja silloin Suomeen ja kivaa, huomenna pääsemme taas harrastamaan!), mutta siis omaa muuta elämää tulisi olla paljon niin, ettei nojaa vain yhteen aiheeseen, vaan piekmminkin niin kuin tietosanakirjasta katsoo päivän aiheen ja sitä sun tätä kiinnostavaa, kenties sama aihe lähtökohtana assosioiden tai löytöretkelle kiinnostavaan lähtien. Jos on jonkin sodan tai onnettomuuden vuosipäivä, niin siihen kai auttaa löytää jokin hyvä parannuskeino esim. rauhanliikkeeseen liittyen saada meininkiä tyynemmälle tolalle."   D903. http://parantamisesta.blogspot.com

Niin kuin luke aruno tau mietelmä, ehkä kaakun pala, mutta antaa aiheen vaeltaa muihin aiheisiin, jotka ovat kiinnostsvampia tai kivempiä, kiinnittää huomiota ilmapiirin ja tunnelman pitämiseen hyvänä... Kuoleman vuosipäivän sijasta voi olla kausi, esim. jokin aika epäonninen, ja niin tarttisi se asiaakuuluvalla vakavuudella elääjotenkin hienosti,elämänviisaasti, muistoa kunnioittaen.

 

Aavetarina

 Reilu vuosi sitten loppukesällä naapuriini muutti kovin pahanteosta harrastunutta ulkomaalaista naisväkeä, ja se haittasi elämää kovin paljon, mm rapun hyvä tyytyväinen ilmapiiri särkyi. Viime vuonna joulukuun eka päivä kuulin, kun heillä oli joku nainen laittanut ruokaa uunissa, oli näennäisen eheä tunnelma, lunta jo mutta hän ei kai ulkomaalaisena voinut ulkoilla pakkasella, ja niin ei tuntenut sitä, miten pakkasta varotaan, ja hän kantoi ruoka-astioita huoneen poikki kenties parvekkeell jäähtymään mutta poltti jo ekassa astiassa kätensä muttei pitänyt sitä vaarallisena ja kantoi ainakin kolme astiaa huoneen poikki hyväntuulisen kuuloisena. Mutta hän sai siitä käteensä palohaavan, joka ei sitten -talviajanko vuoksi? - lähtenytkään parantumaan niin hyvin kuin hän luuli. Hänen miehensälähti jonnekin ja hän soitti terveysneuvontaan ja sai sieltä apua ja osasi elellä ja parannella ahavaansa kai vajaat kaksi tuntia, kun hänen miehensätuli kotiin, muttei ollutkaan niin taitava parantelemaan haavoja, ja niin vaiva meni pahemmaksi. He valelivat palohaavaa vedellä aikansa ja lopettivat sitten ja kohta sen jälkeen haavan kohta meni kuolioon ja sekunneissa naienn siihen kuoli, meni yläkroppa mustaksi. Kaksi päivää myöhemmin hänen miehensä otti liikaa unilääkettä ja kuoli, ei ollut kestänyt elämää ilman naisen elämänviisauden ja taitojen tukea.

Muuta samasta porukasta asuivat asuntoa edelleen, mutta tänä vuonna lokakuun lopulla muuttivat pois jonnekin, missä osaisivat paremmin syksyn, kun se oli heille kovin rankka. Mutta kävivät edelleen vanhassa asunnossaan, osin muuttoa ja osin jotain remontti aja osin katsomassa,että miten täällä nykyään ilman heitä. Reilua viikkoa ennen tuon kuolemantapauksen vuosipäivää oli rapussa heillä taas sama näennäisen eheä tunnelma, vaikkei nyt ollut lunta, ja sama tunne, että hyvännäköinen ulkokuori piutää sisällään onnettomuusalttiutta, ja aloin pelätä aaveita. Muutamaa päivää myöhemmin minulle tuli olo, että muutun itse aaveeksi vuosipäivän tietämillä, mutta sitten sunnuntaina kaksi päivää sitä ennen soittivat asunnossa jotakin aaveiden houkuttelumusiikkia ja vieraita lappoi katselemassa, josko havaitsisivat aaveita, eli entiset naapurini olivatkin olleet kovin aaveharrastuneita, soittivat eri maiden aaveiden kuuloista musiikkia, että millaisia aaveita täältä löytyisi. Vuosipäivän lähetessä minulla edelleen oli olo, että oli vaara muuttua aaveeksi, mutta siihen auttoi, kun söin tuhdisti eikä oikein yhtään hedelmiä, mehua tms, ja otinkovin varovasti. Vuosipäivänä samoihin kellonaikoihin musituivat edellisen vuoden tapahtumat viereisen asunnon tunnelmasdta mieleen. Minunja koirani olo helpotti, kun oli kulunut tasan vuosi kuolemantapauksesta, mutta naapuriasunnon entisen asukkaan olo kuulosti edelleen jotenkin hankalalta. Illalla asuntoon meni joko eri väkeä tai samoja mutta eri mielialalla, ja kuului vähän ajan päästä kuin muuttoa tms, jotakin isoa puista kannettiin ovesta. Vähän ajan päästä kulki joku ovesta ja vaikutelma oli, että sarjakuvien haudankaivajan tms oloinen mies kantoi ruumisarkussa asunnosta ulos laihaa hoikkaa naisen ruumista. Mutta toki se oli vain vaikutelma, ja näin vuoden päästäsaattaa muistella itsekin, kun noin lähellä oli kuolemantapaus, joka vaikutti onnettomuusaltiiuden tuomalta eikä murhalta, joita he jkenties tekivät. Illalla heidän asunnossaan kuulosti puhe vaisulta. Tuo oli toissapäivänä ja nyt vaikuttaa tilanne väöhitellen jäävän taa.

* * *

Tässä kuluneella viikolla on syntynyt kuva, että eri ihmiset olisivat ainakin alkuun erilaisia aaveita. Minä olisin punainen, aika haaleanvärinen, kuin musiikin mukaan lähtevän liike mutta ainakin alkuun aika lailla paikoillaan olevan ihmishahmoni mahan tienoilla vellova. Koirani (aprikoosinvärinen villakoira) olisi vaalea ja haalean ruskea, näkemyksellisistä palleroista koostuva ja aika tyynesti paikoillaan. Naapurissa kenties eilen kuollut nainen olisi tekninen mustanharmaa kuin metallimainen ranka ja kenties metallimainen säkkörä kuin mustanpuhuvat sähköiskupöllähdykset.

Tuota kun pohdin, niin arvelen, että äitini olisi oranssiinvivahtavan ruskea lihava joka syö tms. Isäni olisi kuin vaalea -sininen -musta vähän kuin vaatteiden vaiuhtiviivoissa värit, joka puuhailee viileässä pihalla.

Nämä ovat kai sosiaalisia tyylilajeja aaveista, jotka ovat tuulimaisia, aika tavallisen aaveen näköisiä, siis niiden persoonallisia tyylejä. Nämä ovat kai niitä puolia elävässä ihmisessä, jotka kantavat ihmeen hyvinja hyväntuulisesti, vaikka ympäristön ihmiset ovat toisenlaisia. Näissä on siis taitoja ja motivaatiota, lahjakkuutta noissa asioissa. Tuo on siis noiden ihmisten sosiaalinen tyylilaji toisten silmissä, eli heidän tyypillinen panoksensa yhteiseen elämään, minulla esim. ei vain liikkuminen, musiikki ja luonto sekä elämänviisaus, vaan paljolti nämä blogikirjoitukseni tunteidenmukaisten asioiden mahdollisuudesta, tunteiden ratioonaalisuudesta.