maanantai 3. joulukuuta 2018

Kommentti uutiseen Yhdysvaltain presidentti Bushin kuolemasta

Ylen nettiuutisista löysin uutisen Yhdysvaltain entisen presidentti Bushin kuolemasta - milloin, en ollut huomannut aiemmin - ja kuvan arkun luona surevasta labradorinnoutajastaan. http://yle.fi/uutiset/3-10536608  Näytin kuvat japaninpystykorvalleni Vaapukalle, ja se tuumi, että Bushin oli aika jatkaa matkaa toiseen elämään ja siksi kuoli, ei enää sopinut vanhaan. Kun ihminen vuosikymmeniä jatkaa samoissa ympyröissä, puuhissa tms, niin usein kyllästyyja kun aikaa kuluu, niin tarvitsee ympäristön tai ainakin kuvioiden vaihtoa.

4.12.2018   Eilen kuvaa sille näyttäessäni koirani tuntui saavan (ja osin minä siinä siivellä, vaikken oikein tiedä, minkäläisesta vaikutelmasta on kyse eikä se ollut vahva) jonkinlaisen henkisen tms yhteyden kuvan koiraan ja osin arkussa makaavaan Bushiin ja neuvovan näille kuolleista herättämistä ja kuolleista heräämistä, mutta koira oli erityyppinen ja erimaalainen ja niin se ei kovin hyvin ymmärtänyt, mikä liittyi mihinkin laajemmassa kuvassa, joka koirallani toki oli suomalaisen kulttuurin tapainen, aika savolainen, ja Bush itse vaikutti sanovan, että hänen oli aika jatkaa toiseen elämään, monen vanhan vanhuksen tapaan ei jaksanut enää vanhoissa ympyröissä elelemistä vaan halusi vaihtaa eteenpäin elämässän, ja niin ollen kuoli nuoremmilta.
Saamani vaikutelma oli, että jossakin oli valoisampaa ja olisi kenties voinut herätä elämään ja joissakin synkempää ja kenties sairasti tai kuoli niillä urin ja saattoi olla vaarallisempaa, moraalittomampaa, muttei hän kokenut oikeaksi nousta ylös elämään vaan nukkuvan tapaisesti ikään kuin käänsi kylkeä (paremmin päin ollakseen) vanhusten pariin, että hän jatkaa vanhusten seurassa vanhusten tapaan, ei enää nuorempien seurassa kuvan ottajan suunnalla tai ylhäällä.

* * *

Tällainen käsitys kuolemasta tarkoittaa siis sosiaalisen yhteyden katkaisemista niihin, joilta kuoli. Ihminen on kasvanut ulos vanhasta taitotasostaaan, jola oli yhteisön ja yhteiskunnan osa, ja on siitä jo niin etäällä, ettei jaksa keskustella moisen alhaisen taitotason kanssa, esim. koska nuoremmat puhuvat vain lukemastaan, eivätkä käytännön järjellä ymmärrä, mistä puhuvat, niin kuin vuosikymmeniä enemmän elämänkokemusta omaavat jo ymmärtävät. Aiempien vuosien työpanoksen yms toivotaan siis jäävän nuoremmille ym jälkeen jääville avuksi noilla elämänaloilla, millä töitä teki tai harrastuksenaan panoksen toi. Muttei enää jaksa selittää lisää. Eikä halua olla mukana sosiaalisesti yhteiskunnassakaan, että mennäänpä nyt sanomaan tuolle vanhalle tästäkin, ei hän jaksa kuunnella ja selittää, taitotrasoerot ovat sellainen ongelma kuin luonne-erot tai eri ammatti, enimmäkseen niistä selviää helpoiten, kun ei selitä kaikkea kamalan isoa vaan vain tarpeen tullen viittaa luokituksiin yms, minkä avullas vuosien myötä voi oppia noita elämänalueita ymmärtämään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti