Jos vainaja ei saa rauhaa

Tänään pyhäinmiestenpäiänä 5.11.2016 kävin puolen päivän aikoihin koirieni kanssa kävelyllä, ja kun reilun korttelin päässä tästä, missä asun, on pienehkö hautausmaa, niin kävin pyhäinmiestenpäivän kunniaksi hautausmaalla. Tänä vuonna lumi tuli jo kaksi viikkoa tavallista aikaisemmin ja sitä oli maassa ehkä pari senttiä. Jätin koirat hautausmaan ulkopuolelle vesottuun jo uutta versoneeseen kantoon kiinni. Ne tuntuivat tavallisen mieltymyksensä mukaan jostain napanneen idean siitä, mitä savolaiskoirat tekisivät siinä ja alkoivat möykätä hiukan. Sanoin niille ilmeelläni, että kiltisti nyt, toivo kaikille hyvää, kuolleille myös toivotaan hyvää näin pyhäinmiestenpäivänä vähän niin kuin jouluna, kauniisti nyt kun ollaan tällaisessa tilanteessa ja hautausmaan lähellä. Ja niin ne vuoroin näyttivät hiukan savolaismöröiltä ja aika paljon kauniisti käyttäytyviltä seurakoirilta, jotka kyllä toivoivat hyvää lumisen maiseman kauneuden tapaan.
Kävin hautausmaalla, en vienyt kynttylää, kun en tuntenut kenenkään tänä vuonna silleen kuolleen, että kuuluisi, vaikka olihan yksi vanhempi miestuttava kuollut, mutta jotenkin olen tuntenut, että häneen on vielä etäisempi yhteys kuin hän vielä eläisi ja niin en ole kummemmin surrut. Hautausmaalla oli ihan kaunis tunnelma, lunta, havuja ja kanervia, muutamia kynttilöitä, oli päivänvalon aikaa ihan selvästi ja lunta jonkin verran.
Takaisin tullessani koirat vaikuttivat siltä kuin niiden luokse olisi tullut aaveita: kuolleita niiden kohdalle, sanoivat, etteivät saa rauhaa, osoittautuivat hautausmaalle tulleiksi eläimiksi, jotka olivat tulleet sinne hakemaan rauhaa, mutta hautausmaalla oli rukoiltu  vain ihmisten puolesta. Oli rottavainaja ja siilivainaja, eivät halunneet luopua entisistä elämänympyröistään ja siksi eivät saaneet vainajina lepoa. Kai vainajan siinä tilanteessa tulisi miettiä, että kauempanakin voi olla mukavaa elämää, esim. täältä Savonlinnasta katsottuna Punkaharjulla, joka on noin 30km päässä, omantunnelmaisensa kylä ja Savonlinnan osa nykyisin, eläimille etäällä mutta tavallaan tuttuja ympyröitä, ja sillä tavoin heiloihin viittaava nimeltään, että voi miettiä, löytyisikö heilojensa suunnalta kioja asuinmiljöitä, jotka voisivat olla rakkaita tulevaisuudessa. Niin nuo eläinten haamut tuntuivat saavan rauhan, löytävän itse itselleen paikan maailmassa, tosin kuolemanjälkeisessä elämässä meidän kannaltamme mutta kai ihan tavallisessa hyvässä elämässä kumminkin.

Kuka kuolee milloinkin

Puista lähtivät lehdet tässä ihan vähän aikaa sitten. Jäin miettimään, että sellaisina aikoina osa ihmisistä jää suojattomiksi: lehtiin kiinnittyneet voivat olla voimattomia ja epäonnisia, kun taas lehtien oloiset olla vaarassa vihollistensa taholta. Kuka siis kuolee milloinkin? Maatalouskoulussa kun olin kaupunkilaistaustalta, niin siellä oli lampaita, jotka kevään lopussa paloivat lammassuojan palossa, kenties tuhopoltto. Ne olivat jotenkin epäonnisen oloisia etukäteen, laiminlyötyjä, lammastenhoutaja kuunteli kuulosuojaimista musaa tai radiota, kun hoiti niitä, ja niin niillä ei ollut tavanomaista yhteyttä ympäristönsä ihmsiin. Syksyllä kai kuolevat ne, jotka ovat kiinnittyneitä ihan vain kesään, kesä-heinäkuuhun, eivät oikein elokuuhunkaan, jonkun karviaismarjan ehkä syövät mutta eivät jaksa kunnolla kiinnostua edes sadonkorjuusta, kun se on niin viileää, erihenkistä kuin kesän vietto, ja niin syksyn haasteet kohtaavat heidät valmistautumattomina, ryhdistäytymättöminä. Keväällä kai kuolevat ne, jotka eivät jaksa aloittaa uutta, jotka vain istuisivat sisällä vanhoilla urillaan, niin he jäävät maailman kelkasta ja ovat epäonnisempia. Talvella onnettomuusalttiita ovat ne, jotka eivät osaa nauttia talvesta a etenkin talviulkoilusta, haurastuvat pois. Kesällä kai ne, joille kuumuus on liikaa, jotka eivät osaa kohdata kesää ainakaan hyvällä tavalla. Luulisin. Samoin ulkomailla kai kuolevat ne, joilla ei ole aitoa yhteyttä tuon maan elämäntapaan ja arvoihin, tavallisen elämän tavallisten ihmisten sosiaalisuutta vaan jotka ovat jotenkin ristiriidassa tuon maan vahvojen voimien kanssa tai yrittävät elää kuin tuota kulttuuria ei olisikaan, rytmissä vallan muiden seutujen kanssa, unohtaen maan luonteenlaadun ja ideaalit.

Vuodenaikojen elämisen ohjeita http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/02/vuodenkierto-ja-henkinen-hyvinvointi.html

Lihansyönnistä

Tai siis oikeastaan lihakarjan pitämisestä, maataloustyön näkövinkkelistä  http://kokonaiskuvat.blogspot.fi/2016/10/lihakarjan-pitamisesta-yms.html

Niitty ja hyönteisten syöminen http://healthilymoral.blogspot.fi/2016/10/live-and-let-others-live-also-if-there.html

Predators, balance and harmony http://wildharmony.blogspot.fi/ 

Etäämpää auttamisen ohjeita

Tuollainen hämärä muistikuva 1990-luvulta, mutta on siinä ainakin tuo parannus- & kuolleistaherättämistapa mietitty nyt uudelleen, vaikkakin muistikuvan varassa. http://parantamisesta3.blogspot.fi/2016/10/ihmeparantamisesta-yritelma.html

Noita ihmaparannusohjeyritelmiä blogissani http://parantamisesta.blogspot.fi on jo kolmisenkymmentä. Tekstit löytänee helpoiten blogin loppuosan sadan kohdan kokoelmista.

Parannuksen tekeminen

Kuolleista heräämisen vaatima kevennys koko elämäntavan ja maailmasuhteen laajuisesti muutaman tulevan vuosikymmenen ajalta, myös kuolemanjälkeisen elämän osalta, on tavallaan samaa kuin parannuksen tekeminen. Parannuksen ihminen tekee, jos on kyllin hyvä kuva siitä, miten parannuksen tehneenä elellä, ja kyllin hyvä motivaatio siihen nähden, miten vaativaa parannuksen tekeminen ja parannuksen tehneenä eleleminen on.
Parannuksen tekee helposti samalla tapaa kuin jos juo terveellistä tuoremehua ja tuumaa, että kyllähän tämä ihan hyvää on, kyllä minä tätä voin ryhtyä juomaan, jos se kerran elämääni suuresti auttaa - parantaa ongelmani.

Suruun kuolemisen taidosta

"Eutanasia ja varautuneen tsempin rentouttaminen vajoten
Minulla oli joskus undulaatteja ja minulla on vaikutelma, että jos undulaatin pari kuolee, niin undulaatti kuolee itsekin. Se on jonkinlainen taito: kun ei enää mene hyvin, kun tunteet sanovat, ettei tahdo jatkaa elämää ilman puolisoa, niin undulaatti osaa kuolla. Käsittääkseni se on jotakin sentapaista kuin lakata yrittämästä varautuneesti tsempata kehollaan, esim. pitämästä jäseniään jännittyneesti, niin niihin kenties varastoituneet myrkyt, kuona-aineet yms vapautuvat elimistöön ja jos silloin haluaa ihan vain vajoten johonkin masennusta muistuttavaan haipua pois elämästä ja kuolla pian pois, niin kuolee - ainakin jos on undulaatti, mutta voisiko tuo toimia ihmisiinkin?

Tuossa undulaatti jää uskollisesti sen kanssa, mitä rakastaa.
Mutta vaikka minulla olivanha undulaattipari, joka vaikuttivat rakkailta toiselleen je meille, niin ei sosiaalisempi kuollut heti jäyhemmän perään. Mutta joskus vuosia aiemmin, kun kuulin, että undulaatti voi kuolla surusta, sanoin lemmikeilleni, että minusta se on kaunis taito, haluaisin oppia sen. Ja niin minulle ajan kuluessa lukuisten ihan hyvin voivien lemmikkieni myötä syntyi käsitys siitä, miten voi kuolla surusta undulaatin mallin mukaan."
Lainaus blogistani http://parantamisesta2.blogspot.fi

Vaikkei tuo toimisikaan, niin kai sillä voi jotakin muuttaa elämäänsä rakastamiensa asioiden suuntaan, vaikka olisivat kaukaisempiakin, ja jättää joukon ikäviä asioita pois, vaikkeivät muut olisi samaa mieltä.
Joskus aikanaan pohdin itsemurhaa. Äitini oli valinnut opiskelualani ja se teki elämän ihan kamalaksi, mutten tuntunut pääsevän siltä pois. Niinpä mietin itsemurhaa. Kuulin jostakin ohjeen, että jso jollakulla syöpäsairaalla tms on vaikkapa puoli vuotta elinaikaa enää jäljellä, niin hänen tulisi miettiä, miten ne haluaa käyttää, mikäon sitä, mitä hän toivoo elämältä, ja omistaa nuo viime aikansa sille kokonaan tai siten kuin tuntuu hänestä hyvältä. Siitä oli jotakin iloa ammattialan vaihtoon: aloin saada positiivista elämänsisältöä. Mutta kun sekään ei riittänyt varsinaiseen alanvaihtoon, niin pohdin taas itsemurhaa ja kehitin oman version tuosta ajatuksesta: mitä jos ajattelisin tekeväni itsemurhan tänään, niin sehän katkoisi välit entiseen, en millään voisi mennä insinöörialan opiskelupaikalle enää, ja niin jos lykkäisinkin itsemurhaani puoli vuorokautta, mutten kertoisi siitä kenellekään, niin voisin lähteä minne vain mistä eniten pidän, vaikkapa kotimaanmatkalle tai muun ammattialan tapahtumaan, työvoimatoimistosta hakemaan ihan eri ammattialan työpaikkaa, jotakin mistä kovin itäisin, tai aloittaa jonkin uuden upeanhenkisen harrastuksern tai ostaa rahoillani joitakin vaatteita, jotka olisivat aivan erihenkiset, toivomani elämän henkiset ja käyttää niitäpokkana - mutten mennä vanhaan seuraan tai vanhoihin kuvioihini. Ja niin tuo irtiotto, aina uudelleen ja uudelleen paransi elämäi olennaisesti eikä minun enää tarvinnut pohtia itsemurhaa, kun olin päässyt konkreettisesti paljon parempaan elämään, mm. paljon paremmille ammattialoille.