Minulle on syntynyt vaikutelma, että jotkut kuolleista jatkavat pian kuolemanjälkeiseen elämään, jotkut jäävät lojumaan paikoillaan pitkäksi aikaa ja jotkut havahtuvat takaisin vanhaan elämään ja paranevat. Paikoilleen lojumaan jäävien kyky kohdata kuolemansa on puutteellisempi kuin noiden toisten, jotka osaavat hyvällä tavala suunnistaa uudessa vaikeassa elämäntilanteessa, viisaasti. On kuin lojumaan jäävien sanasto kohdata tuollainen tilanne olisi puutteellinen, samoin heidän elinympäristönsä kulttuurin havainto- ja suunnistuskyky noissa asioissa. Kun taas kuolemanjälkeiseen elämään heti jatkavien tilanne on kai se, että havaitsevat jonkin tulevaisuudenvaihtoehdon ja tuumivat, että se olisi hyvä vaihtoehto heille itselleen, jatkanpa sinne, ja niin menevät samoin kuin mummolassa johonkin paikkaan. Takaisin elämään havahtuvilla taas on taitoja mielenvireistä, tervehenksiyydestä, terveistä elämäntavoista, hengellisyydestä, elämänviisaudesta, liikunnasta ja elämäntilanteiden setvimisestä parhain päin, sosiaalisten kiemuroidenratkaisujen löytämisestä keveästi takertumatta, ja nämä auttavat tervehtymään ja toimimaan viisaasti vaaran hetkellä, löytämään tien takaisin uuteen elämään.
Taito, jota kuolemanjälkeiseen elämään jatkamiseen tarvittaisiin, on samantapainen kuin mitä oppii käsitöitä silloin tällöin mielitekonaan harrastava, että tää materiaali on tällanen, tästä saa siis sitä ja sitä muttei oikein noita, ja niin cvalitsen näitä, mitä tästä hyvin saa. Muttei paljon kutominen ole ytälle taidolle yhtään hyväksi,kun kutominen tyhmentää liikaa, jumiuttaa paikoilleen hitaaseen elämään, jossa parantumsitaitokaan ei ole paras,m tervehenkinen ja paljon ymmärtävä.
