Tänään pyhäinmiestenpäiänä 5.11.2016 kävin puolen päivän aikoihin koirieni kanssa kävelyllä, ja kun reilun korttelin päässä tästä, missä asun, on pienehkö hautausmaa, niin kävin pyhäinmiestenpäivän kunniaksi hautausmaalla. Tänä vuonna lumi tuli jo kaksi viikkoa tavallista aikaisemmin ja sitä oli maassa ehkä pari senttiä. Jätin koirat hautausmaan ulkopuolelle vesottuun jo uutta versoneeseen kantoon kiinni. Ne tuntuivat tavallisen mieltymyksensä mukaan jostain napanneen idean siitä, mitä savolaiskoirat tekisivät siinä ja alkoivat möykätä hiukan. Sanoin niille ilmeelläni, että kiltisti nyt, toivo kaikille hyvää, kuolleille myös toivotaan hyvää näin pyhäinmiestenpäivänä vähän niin kuin jouluna, kauniisti nyt kun ollaan tällaisessa tilanteessa ja hautausmaan lähellä. Ja niin ne vuoroin näyttivät hiukan savolaismöröiltä ja aika paljon kauniisti käyttäytyviltä seurakoirilta, jotka kyllä toivoivat hyvää lumisen maiseman kauneuden tapaan.
Kävin hautausmaalla, en vienyt kynttylää, kun en tuntenut kenenkään tänä vuonna silleen kuolleen, että kuuluisi, vaikka olihan yksi vanhempi miestuttava kuollut, mutta jotenkin olen tuntenut, että häneen on vielä etäisempi yhteys kuin hän vielä eläisi ja niin en ole kummemmin surrut. Hautausmaalla oli ihan kaunis tunnelma, lunta, havuja ja kanervia, muutamia kynttilöitä, oli päivänvalon aikaa ihan selvästi ja lunta jonkin verran.
Takaisin tullessani koirat vaikuttivat siltä kuin niiden luokse olisi tullut aaveita: kuolleita niiden kohdalle, sanoivat, etteivät saa rauhaa, osoittautuivat hautausmaalle tulleiksi eläimiksi, jotka olivat tulleet sinne hakemaan rauhaa, mutta hautausmaalla oli rukoiltu vain ihmisten puolesta. Oli rottavainaja ja siilivainaja, eivät halunneet luopua entisistä elämänympyröistään ja siksi eivät saaneet vainajina lepoa. Kai vainajan siinä tilanteessa tulisi miettiä, että kauempanakin voi olla mukavaa elämää, esim. täältä Savonlinnasta katsottuna Punkaharjulla, joka on noin 30km päässä, omantunnelmaisensa kylä ja Savonlinnan osa nykyisin, eläimille etäällä mutta tavallaan tuttuja ympyröitä, ja sillä tavoin heiloihin viittaava nimeltään, että voi miettiä, löytyisikö heilojensa suunnalta kioja asuinmiljöitä, jotka voisivat olla rakkaita tulevaisuudessa. Niin nuo eläinten haamut tuntuivat saavan rauhan, löytävän itse itselleen paikan maailmassa, tosin kuolemanjälkeisessä elämässä meidän kannaltamme mutta kai ihan tavallisessa hyvässä elämässä kumminkin.
